keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Loppu vuosi… …vuoden loppu… …mut ei kuitenkaan maailmanloppu, vaikka sitäkin odoteltiin…

Jaa-a… Tovi jos toinenkin on taas vierähtänyt tässä välissä, ja nyt en voi sanoa että syynä olisi ollut mikään muu kuin laiskuus…

Mitäs kaikkea tässä nyt on tapahtunutkaan?

Noh, mm. seuraavanlaisia kommelluksia on tullut vastaan…

Kävin ruuvaamassa monitoreja iPhone5:sen julkistuksessa Monroen Michaelille ja bändilleen, on ollut jos jonkin moista firmakisaa… …tuli vietettyä aikaa Talentin saliäänen parissa Baronalla sun muuta…

Oltiinhan me tekemässä myös autojen “mallinäytöstä” Merikaapelilla, sekä parit messutkin on sattuneet vielä loppuvuoteen.

Tehtiin yhdet melkoiset pikkujoulut myös tuossa marras-joulukuun taitteessa. Tai siis oli vissiin 3:t pikkujoulut, joissa meininki oli se, että oli erillinen rakennus ja purkutiimi, sekä sitten vetotiimi, johon itse kuuluin.

Myös jouluisia ja isänmaallisia juttuja on sattunut matkan varrelle. Olin mukana Helsingin joulukadun avajaisissa, HYY:n itsenäisyyspäivän vastaanotossa Senaatintorilla sekä lukuisissa pikkujouluissa ja firmapirskeissä.

Joulukuun suurin osa tuli ehdottomasti kuitenkin Kuului Laulu Enkelten –rundista johon siis pääsin ilokseni teknikoimaan. Kaikkiaan 8 eri paikkaa käytiin, jotka pääasiallisesti oli kirkkoja mutta osui matkalle myös 2 konserttisalia ja yksi kirkoksi vihkitty kasvihuone, johon oli kirkko rakennettu.

Tämä rundi oli sitä silkkaa parhautta. Olen etuoikeutettu kun pääsin tuollaisen ryhmän kanssa kiertämään. Kiitos teille kaikille mukana olleille vielä kerran! Olitte parhautta!

Toinen iso proggis jossa olin joulukuussa mukana oli Järvenpäätalossa esitetyn joulukonsertin televisiointi. Rännejä mulle tuli 02R:ään kaikki 40 kappaletta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tulossa 44 kanavaa, mutta pieniä muutoksia tuli matkan varrella, mikä ei minua kyllä haitannut yhtään.

Nyt näin joulun turvottamana ja maailmanlopun, tai siis odotetun sellaisen, jälkeen onkin hyvä suunnata eteenpäin, kuin mummo lumessa…

Näihin tunnelmiin (kuvia ehkä tulossa, tai sitten ei… …ei voi tietää vielä) erinomaista vuotta 2013 kaikille Teille!
-Katti-