keskiviikko 22. elokuuta 2012

Porispere, erikoishommaa sekä firmakisaa

Karmarockin jälkeen oli vuorossa kesän viimeinen isompi rykäisy, Porispere.

Tähän kisaan oli varattuna kaikkiaan 1,5 rakennuspäivää. Olihan meillä kaksi ihan isoa lavaa hoideltavana, joista itse otin haltuun päälavana toimineen Lokkilavan monitorit Henkan toimiessa mikkimanuna.

lokki

Alunperin oltiin siinä käsityksessä, että bändeiltä pääasiallisesti tulisi omat monitorisepät, mutta festarit on elämää ihmeellisempiä…
”pääsin” itse tekemään kaikkien ulkomaisten, sekä suurimman osan kotimaistenkin monitoreista. PMMP, HYI, Stam1na, Amorphis, Robin ja Chisu oli ainoat joille en tehnyt itse monitoreja. Toisin sanoen lauantai oli mulle kaikkein leppoisin päivä… …tai olisi ollut ilman niitä norjalaisia, joilla oli se 19 rumpukanavaa ja kiertuemanageri seisoi mun edessä koko keikan niin etten nähnyt popparista oikein vilaustakaan, jollen noussut penkille seisomaan…

satyricon

…noh mikäs siinä, töitähän sinne oli lähdetty tekemään eiks je?

Kaikkiaan kulmia mulla oli 10 kpl, joiden lisäksi oli sidefillit ja rumpufilli. Kaikkiaan ryhmiä, sidefillit mukaanlukien, taisi olla parhaillaan menossa semmoiset 11 kpl, eli melkoinen setti kaikkiaan…

Harmillista sinällään, että sade ilmeisesti säikytteli ihmisiä pois, ja ihan sellaista väen tungosta kun toivottiin ei perjantaina ja lauantaina nähty… Siis kyllähän siellä porukkaa oli, niin kuin tuosta ekasta kuvasta ylläpäin voi nähdä, mutta enemmänkin olis voinu olla… …toisaalta sunnuntaina auringon helliessä sitä väkeä sitten olikin ihan kivasti Iloiset kasvot

ryhmaa

Porisperen jälkeen vuorossa olikin ensin lavan rakennus puuhat Lipsasen Ilkan mökille joita seurasi Alahärmän Power Truck Show ja messurakennus. …ja niinkus ensimmäisestä kuvasta näkyy niin hauskaahan meillä siellä oli Iloiset kasvot

kuva1

kuva2kuva3

Messujen rakennusta seuraavana oäivänä riivittiin pois se mökille pusattu lava ja järjesteltiin hieman varastoa, jonka jälkeen lähdettiin seuraavana päivänä purkamaan se messuosasto pois.

Poriin saavuttiin lopulta joskus puolenyön aikaan ja allekirjoittanut hyppäsi bussiin, joka vei minut kotia…

…mutta vain muutamaksi päiväksi ennen syksyn ensimmäisiä firmakisoja.

Kyseessä oli erään ison kotimaisen firman synttärit Turussa, VPK-talolla.

Tuota VPK-taloahan ei ole suunniteltu lainkaan tapahtumien järjestämistä varten ja niinpä siellä joutuu virkkaamaan vähän kaikkea ja paljon.

Tämän takia rakennukseen olikin varattu ylimääräisiä ukkoja ja aikaa reilusti (kaikkiaan semmoiset 8,5 tuntia deadlineen).

Rakennus, ja itse tilaisuuskin meni aivan mahtavasti. Asiakas, ja heidän asiakkaansa tykkäsi.

Ainoa asia jonka olisi voinut näin jälkiviisaana hoitaa toisin, olisi ollut se että meille olisi tullut tuore C-kortillinen kuski purkuun, tai purun loppuun.

Maaliin päästiin näinkin, ja oma vikahan tuo oli kun ei tullut ajateltua cryytä hankkiessa, eli ei siitä sen enempää. Iloiset kasvot

Kaikin puolin kesästä jäi oikein positiivinen fiilis, Joensuun reissusta huolimatta, ja tän kesän Orjis-cryyn kanssa on käyty läpi melko paljon ja kaikkea… …ja joka jätkän otan milloin vaan hommiin mun kanssa…

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
-Katti-

(copyright/kuvat Minka Matikainen)

Ukkosta ilmassa

Kirjuri Classicin rakennus meni ilman sen kummempia hässäköintejä ja siitä sitten jatkettiinkin Harjavaltaan kohti Karmarockia.

Tänä vuonna kasattiin ihan oikea lava, eli siis tuo Orjiksen 6x5m katto ja dekki 2-lavaksi, Harjavallan kaupungin (?) omistaman rekan perävaunun toimiessa edelleen päälavana.

Itse siis työskentelin rekan lavalla monitoripäässä, ja hommat oli sinällään varsin hyvin lapasessa. Olihan meillä sentään ihan ihka oikea rakennuspäivä, joskin siitä iso osa kului 2-lavan rakennukseen.
Itse vetopäivän aamuna ei mitään isompia ollut ihmeteltävänä ja kaikki vedot lähti meidän lavalla ihan ajallaan ja ongelmitta.

Bändeistä jäi mieleen Regina, joka siitäkin huolimatta että ei ollut mun musaa, vakuutti kyllä tasollaan ja ammattimaisuudellaan.

Semmoinen mainitsemisen arvoinen asia ko. päivästä kuitenkin on, että allekirjoittanut joutui puhaltamaan koko festarit päättäneen Paprika Korpsin keikan poikki 1,5 biisin jälkeen. Syy tähän oli sama kuin miksi Dingon keikka pistettiin samana iltana Turussa poikki, eli ukkonen.

Tuo rekan lava kun ei ole millään muotoa maadoitettu ja ukkonen alkoi jytistä ihan joka puolella, niin ajattelin että on ehkä paras pistää homma poikki ettei käy heikosti. Varsinkin kun lavan katolle oli vielä kasattu screeni joka olisi toiminut oikein komiana antennina ja ukkospyydyksenä.

Bändi ei oikein ensin ymmärtänyt kun hyppäsin keskelle lavaa ja ilmoitin et veto poikki. …noh lopulta ymmärsivät ja olivat kovin vihaisia kun niin tehtiin…

10 minuutin kuluttua keskusteltiin asiasta bändin kanssa kaikessa rauhassa, jolloin he tajusivat tilanteen vakavuuden…

Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin ja kerrankos sitä festarit on katkaistu ukkosen takia. Mieluummin niin kuin että jotain olisi tapahtunut…

Näihin tunnelmiin,
-Katti-