maanantai 30. maaliskuuta 2009

Popmessu @ Tikkurilan kirkko

Sunnuntai 15.3.2009

Viikonlopun viimeisenä oli vuorossa Popmessu Tikkurilan kirkossa.

Koska ko. paikassa ei ole ennen kyseisen tapaista messua järjestetty, ei heillä myöskään ollut kalustoa, joten Soundbite hoiti sen puolen siten, että minä vastasin toteutuksesta.

Kotoa lähdin ajelemaan siinä 12:30 ja mennessä Tikkurilaan poimin kyytiin erään apukäden ja Dynacordin D-sarjan PA:n, joka oli palautunut edellis iltaisen varastolla käymisen jälkeen.

Tikkurilan kirkko löytyi varsin helposti navigaattorin suosiollisella avustuksella ja sisälle päästiin siinä 13:15. Tällä kertaa roudaus oli jopa ilahduttavan helppo. Yhdet ainoat portaat, joissa niissäkin oli askelmia about 8 ja tilaa riittävästi.

Lisäksi mukana olevan kaluston pieni määrä helpotti tätäkin pientä hommaa kovasti.

Kamat kasaan ja kahville. Koska nippu oli niinkin helppo laittaa pystyyn, eikä langattomillekaan ollut häiriöitä näkyvissä, ehdittiin jopa kupponen kuumaa huitaista naamaan ennen bändin saapumista.

Kuten aina, oli tälläkin kertaa solistivieras. Tällä kertaa hän oli Johanna Kurkela. Täytyy sanoa, että kyllä osaa muuten tyttö laulaa nätisti.

Muutenhan messu meni taas ilman yllätyksiä oman kaavansa mukaan ja kaikki oli varsin tyytyväisiä.

Kun muistaa pystytyksessä helpon purun, ja on vähän kamaa, niin viimeisen nuotin sammumisesta siihen kun auto lähti pihasta meni semmoiset 40 minuuttia.

Siitä sitten varastolle ja kamat hyllyihin, jonka jälkeen kohti kotia.

Ja kuvia tulee tästäkin, erilliseen tekstiin, kunhan ehdin ne taas purkaa... Tässä nyt vaan on kaikenlaista...

-Katti-

SuMu-Festival @ Ahjola / Nurmijärvi

Lauantai 14.3.2009

Ja taas oli aika vuotuisen SuMu-Festivaalin. SuMu:han edustaa "Surkeaa Musiikkia".

Viime vuotisen perusteella en ihan mahdottomia odottanut tapahtuman musiikilliselta annilta, mutta yleensä muut asiat on täällä apukantoineen toimineet.

Alunperin piti mulle lähteä laudaksi Soundcraftin Si3:nen, se kun ois muuten ihan sama kuin Si2:nen joka se mielenkiinnon kohde oikeasti on kanavamäärien puitteissa, mutta tuolla Studiotecillä kun on vaan Si3:nen tällä hetkellä tarjota demoihin...

Ainoa bändi joka toi oman teknikkonsa paikalle, pyysi kuitenkin tuomaan analogisen laudan. Ei kuulemma pysy nuo digitaaliset vielä oikein käsissä... Voitte vaan kuvitella kui harmitti viedä paikalle räkillinen prosessointia ja sellainen vanhan A&H:n analogilauta. Noh, aina ei voi voittaa ja pitää ottaa toi Soundcrafti testiin sitten joku toinen kerta.

Tällä(kin) kertaa oli apukanto valmiina odottamassa sovitun mukaisesti kello 9:00 ja tavarat menivät varsin mukavasti tuonne Ahjolan yläkertaan. Sinnehän ei siis ole muuta tietä kuin kierreportaat...

Ylös meni siis äänen ja pienikokoisen valokattauksen lisäksi semmoiset 12 lavapalaa.

Sen ainokaisen vieraan miksuuttajan kanssa oli sovittu, että voivat tulla testailemaan äänenpaineita siinä kello 13 aikoihin. Tätä ennen rakentelin tuonne DR260:seen limitterit paikoilleen, kun oli tuossa pääteräkissä ruutia aika reippaasti yli tarpeen... Eipähän sitten tarvitse huolehtia ihan niin kovasti itselläkään...

Lava, ääni ja suurin osa valosta oli kasassa kello 12, jolloin lähdettiin lounastamaan.

Takaisin tullessamme kello 12:45 jatkettiin valon loppuun viemistä ja säätämistä siihen asti kunnes pääesintyjä teknikkoineen saapui siinä 13 aikoihin kuten oli sovittu ja he aloittivat oman tsekkinsä. Ihan tyytyväisen oloista väkeä.

Ainoa muutos mikitykseen tuli heidän osaltaan liidilauluun, jonne Senkun e935 korvattiin heidän omalla Shuren 58:lla...

Pääesiintyjän tehtyä tsekkinsä, ajettiin PA:ta vielä hieman Kevyen Musiikin yhdistyksen väen oman bändin (Stone Relic) kanssa ja mm. trimmailtiin gatet nk. "talon rummuille" kohdilleen.

Tästä olikin hyvä lähteä odottelemaan tapahtuman alkua.

Bändejä oli taas jos jonkunmoisia, mutta muutama jäi ihan mieleenkin. Circus Underground, joka muuten aloitti, oli varsin asiallisen kuuloinen pumppu, joskin soittivat ihan sairaan lujaa lavalla, mikä aina tuppaa vaikeuttamaan äänenpoistajien työtä yleisön keskellä.

Toinen positiivisesti mieleen jäänyt bändi oli Trakooma. En sinällään kuuntele tuollaista musiikkia liiemmin itse, mutta kyllä kavereilla ainakin asennetta oli, ja rumpali piti paketin hyvin kasassa.

Muuten jotenkin koko päivä ja sen esiintyjät hävisivät tuonne harmaaseen massaan minun päässäni...

Lopulta minun viimeinen "työnantajani" Stone Relic tempaisi oman 30 minuuttisensa ihan itselleen tyypilliseen, varmaan tapaansa. Posiitivista heidän vedossaan oli varsinkin se, että lavameteli oli allekirjoittaneen pyyntöjen mukaisesti ajettu mahdollisimman alas, jolloin yleiseen sointiin ja soundiin pystyi oikeastikin vaikuttamaan.

Pääesiintyjän vedosta katsoin pari ekaa rallia ja hyvin tuntui homma kulkevan. Tämän jälkeen poistuin paikalta kahville ja hieman lepuuttamaan korviani.

Keikan loputtua tulin takaisin vastaanottamaan kiitokset ja purkamaan kamat pois.

Yllättävää kyllä, apukanto toimi myös poispäin varsin mainiosti ja niinpä varastolla oltiinkin jo pakkaamassa sunnuntain pop-messua varten kamoja joskus 22 jälkeen.

Nukkumaan pääsin siinä puolen yön tienoissa, suurin osa sunnuntaina tarvittavista kamoista valmiiksi jo kyytiin pakattuina.

Kuvia laitan täältäkin, kunhan ehdin kahlata ne läpi...

-Katti-

Daikini @ Pleissi / Heinola

Perjantai 13.3.2009

Päivä alkoi leppoisasti muottien ottamisella korvakäytävistä. Joskos noi Finfonicit sais sitten toukokuun puoliväliin mennessä, niin kestäis pitää tulppiakin pidempääm korvissa...

Muottien ottamisesta päästyäni ajelin Markuksen kämpille katsomaan pari jaksoa Simpsoneja, josta sitten jatkettiin kohti Mäkelänkadun treenikämppää. Matti ja Lauri siellä odottelivatkin jo, ja eikun backline autoihin kyytiin.

Siitä sitten Käpylään, siihen Amerin talon kupeelle, josta poimittiin Teemu ja bassokamat kyytiin.

Hieman aikataulusta jäljessä lähdettiin kohti Heinolaa, jossa PA:n piti olla pystyssä ja kytkettynä odottelemassa.

Heinolan Pleissiin saavuttiin n. 15 minuuttia myöhässä alkuperäiseen aikatauluun nähden ja Junnikin oli sopivasti ehtinyt paikalle. Ei muuta kuin kamat sisään ja paikallisia poppivermeitä ihmettelemään.

Heti sisälle saavuttuani huomasin, että olihan siellä PA ja olihan se jopa soimassa, mutta esim. mitään graafista eq:ta ei oltu väliin kytketty, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Pelkästään kaukokaapeli ja itse PA.

No, mikäs siinä... Kiire on hieman jo takaraivossa, mut ei voi mitään... Takahuoneeseen siis kyselemään mistä mikkipiuhoja jne. löytyisi. Noh, paikka löytyi ja aika pian huomattiin, että Teemun taustalaulu sai jäädä pois. Ei sen takia, että olisi kanavat tai mikit loppuneet, vaan yksinkertaisesti loppui talon piuhat kesken. Että sellaista...

Tilanahan tuo Pleissi on todella epäkiitollinen. Kapea kiviseinäinen ränni jolla ei korkeuttakaan ole turhan paljoa. Niin joo, ja monitoreja oli sitten ne luvatut 4 kpl, mutta ne oli vain 2:ssa ryhmässä 4:n sijasta... Mahtavuutta... Lisäksi monitorit oli kytketty siten, että keskellä olevat oli samassa ryhmässä ja molemmat laidat samassa... Mitään mahdollisuuksia pätsäämiseen tahi mm. vastaavaan ei ollut jo edellä mainitun kaapelien kesken loppumisen vuoksi, joten niillä mentiin mitä oli.

Noh otettiin tsekki pois kuljeksimasta ja sitten syömään. Jotenkin oli erikoinen olo, mutta kuinka ollakaan sain loppujen lopuksi paketin kasaan ihan kivasti.

Siinä syödessä lappasi talon väki jatkuvasti kyselemään "miten tämä ja tuo tehdään kun ei kuulu monitoreista jne.", kun meidän jälkeen tsekkasi paikallinen duo.

Sain kuin sainkin syödyksi lopulta jonka jälkeen pääsi odottelemaan vedon alkamista.

Veto itsessään meni ihan jees, joskin PA ei vaan oikein kyennyt toistamaan täyttä taajuuskaistaa ihan vaaditulla tavalla. Meinasi nuo subit nimittäin loppua kesken.

Ei tuo Yorkvillen Elite kyllä muutenkaan allekirjoittanutta vakuuttanut. Kovasti joutui puukottamaan, että sai kuulostamaan edes jotenkin asialliselta. No, mut niillä tehdään mitä on tarjolla, tai sitten tuodaan omia, eiks jeh? Kyllä tuo Siperia todellakin opettaa ja taidan tulevaisuudessa ottaa taas omaa rompetta aina mukaan, ainakin vähän...

Keikka meni ihan hyvin ja saatiin kamatkin autoon ennen kuin paikallinen duo pääsi aloittamaan. Tämä tarkoitti aikaisempaa poispääsyä, mikä ei todellakaan harmittanut...

Siitä sitten kohti Tuusulaa, jonne tipautin Teemun ja sitten kohti Saviota, Villen sohvalle yöksi, koska lähtö seuraavalle keikalle oli siinä 7 aikoihin aamulla.

Viimeisen kerran vilkaisin kelloa nukkumaan käydessäni ja se oli silloin 0:23.

Näihin tunnelmiin (kuvia on tulossa taas erilliseen tekstiin, kun tän bloggerin kuvien sijoittelu on sen verta, nih-noh, suolesta...

-Katti-

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Kuvia

Lopultakin... Ei se ottanutkaan kuin pari viikkoa, että sain aikaiseksi kuvien purkamisen ja tänne sovittamisen.

Katsoin kuvat tuolta Hencca & BigBandin vedolta, ja voi että noi LED-parrit on sitten hirveän näköisiä kun ne on ihan itsekseen ilman ohjausta ainoina valoina. Laitan tähän yhden kuvan, niin voi itse kukin arvostella...


Ja tässä se lupaamani video... Huomatkaa auton kierrosluku- ja nopeusmittari sekä alas ilmestyvä luistoneston varoitusvalo. Meinasi olla ihan oikeasti hieman liukasta.
Pahoitteluni huonosta laadusta, mutta yhteydenpitoon tarkoitetut laitteet eivät ole ihan ammattitasoisia kuvantallentemistarkoituksissa.




Ja sitten lopuksi muutamia kuvia tuolta Daikinin keikalta:

Yleisnäkymä FOH-tontilta:

Näkymä minun työmaaltani:

Markus, ja kuulemma todella hyvät "helmet":

Tulin siihen tulokseen noita kuvia läpikäydessäni, että pitää alkaa kiinnittää enemmän huomioita siihen millä asetuksilla noita kuvia näpsii... Tahtoo olla aika paljon seassa huonosti tarkentuneitakin... Ehkäpä sitä tässä oppii kun kovasti yrittää =D.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,
-Katti-